keijut

Metsässä viettämieni hetkien
aikana olen usein ajatellut kuinka
Onnekkaita me suomalaiset olemme saadessamme kulkea kauniissa luonnossamme.
Siitä nousee tunne että haluaisi jotenkin osoittaa kiitollisuutta luonnon ilmiöitä kohtaan. Minulle on tullut tavaksi ottaa pienien puiden oksistosta isompien puiden pudonneita oksia, joskus myös hieman juttelen puille tai soitan huuliharpulla jollekin niistä.
Tein(2006) muutamia keiju hahmoja yhteisnäyttelyyn Lohjan kirjastoon, ohessa kuvia niistä.
Keijuja tai enkeleitä, voi tilata, tai opetella itse niitä vuolemaan vuolukoulun tunneilla.