Oma toiminta /CV)

cv-kuva

Joel Nokelainen

s.1947

 

 

Valmistuin Taideteollisesta Korkeakoulusta

 valokuvaajaksi vuonna 1979

Ensin toimin itsenäisenä  Freelanser-kuvaajana, myöhemmin toisten palveluksessa vuoteen 1989. Toimin vuoden 1989 - 1991 jälleen itsenäisenä yrittäjänä, valokuvaajana ja  esiintyvänä puulinnun vuolijana, satuvuolu syntyi tänä aikana. Syksystä 1991 lähtien olen toiminut mm. veistonopettajana kouluissa sekä koululaisten iltapäiväkerhojen ohjaajana. Vuolukoulutoiminnan aloitin 1994 

Esiintymiset puulinnunvuolijana

-Suomen Ulkomaankauppaliiton sekä Matkailunedistämiskeskuksen toimeksiantoina  Australiassa, Sveitsissä, Iso-Britanniassa, Kanadassa, Ranskassa, Norjassa jne. vuodesta 1974. Esiintymisiä puulinnunvuolijana on ollut kautta vuosien niin koti-kuin ulkomaillakin, edelleen jatkuen tilauksesta.

Taiteellinen toiminta: Näyttelyt

-Kirjailijanpuisto Valokuvanäyttely 1978

-Vierailuja käsityöläisten pajoissa valokuvanäyttely 1979

-Pariisin kuvia valokuvanäyttely 1980

-Elämän hetkellinen todellisuus 1982

-4X Nokelainen 1989 yhteisnäyttely

-Veistosajatukseni 1990

-Satupeli 1991

-Suvipinx 1994 yhteisnäyttely

 

Taideteoksia julkisissa tiloissa

-Solakallionkoulu: Nature boy 1997

-McDonald`s lapsikylä: Sponsoritaulu

 

Kirjan kuvitustyö valokuvaajana

-Perinteisiä käsityöammatteja valokuvaus toimeksiantona 1 ja 2 vuosina 1985 sekä - 88

-Vuolukirja (valokuvaus, teksti ja aihesisältö) 1996

-Saaristolaissatuja valokuvaus toimeksiantona 1997 

Opi vuolemaan / Joel Nokelaisen Vuolukirjan täysin uudistettu 3.s painos mukana dvd jossa aiheina: Satuvuolu, metsäretki, vuolutekniikka. / julkaistu 31.3 2009

 

Apurahat

-Helsingin kaupunki: Kohdeapuraha 1974

-Helsingin kaupunki:  Kohdeapuraha 1984

-Suomen Kulttuurirahasto: Kohdeapuraha 1993

-Suomen Kulttuurirahasto: Työskentelyapuraha 2002

 

Ohjaustyö

-Pilvipaimenen seikkailut 1,2,3,4 v.1991 TV1.lle ( ohjaus käsikirjoitus ) 

 

Työelämä

-Ensin oma Studio alkaen 1979 kuvaten, lehti-ja mainoskuvausta. Vuodesta 1985 Studio Sebastian Mainos-, muoti-, ja lehtikuvausta, sekä Q-Studio. Lopetin Valokuvaaja - urani 1989 aktiivisen vaiheen ja parin vuoden Freelanser vaiheen jälkeen ryhdyin Veiston opettajaksi kehitysvammaisten parissa.

-Museokuvaajana Helsingin kaupunginmuseo 1979

-Valokuvauksen opettaja Helsingin suomenkielinen työväenopisto 1978-86

-Kädentaitojen ohjaaja, Snellman korkeakoulu 1990-91 

-Teknisentyön lehtori, Solakallion koulu 1991-97

-Puutyöpaja - ohjaaja, Ristola-yhteisö, 1997-2000

-Kerho-ohjaaja Helsingin kaupunki taide-ja taitotalo  1997-1999 

-Sylvia-kodissa puutyön ohjaajana, 2003-2004

-Sammatin vapaakyläkoulu veiston opettajana 2005-2008

-Ecome oy.n  myyntipäällikkö 1.10 2008 -30.2 2009

-Vuolukoulutoiminta alkaen 1994 jatkuu ....jatkuu...


 

ecome tarjoaa yrityksellesi verkkosivut, verkkokaupat ja muut verkkosovellukset, jotka ovat aina ajan tasalla. www.ecome.fi